Iltaa! Olen tässä viimeisimmän puolen vuoden aikana kamppaillut painoni kanssa ja sainkin kesän aikana lihasmassaani kasvatettua. Syksyn tullen sisäinen vilukissani mieltyi kuitenkin kodin lämpöön ja lenkkeily on jäänyt. Lihonnut en ole kiloina, mutta tuntuu, että kesällä saadut lihakset ovat muuttuneet läskiksi ja siten pöhnäinen ja plösö olotila kasvanut.
Törmäsin eilen blogiin. Ensin päädyin iltalehden
sivulle, ja sitä kautta artikkelissa olleen
Heidin blogiin. Ja järkytyin, kuinka kovin blogin teksti iski muhun. Heidi sai kaiken kuulostamaan samalla helpolta ja samalla lujaa tahtoa vaativalta. Blogin kirjoitukset herättivät mussa ajatuksia ja tunteita, molempia. Ajatuksia siitä, miten laihduttamista ja kropan muokkaamista tehdään vain itsensä takia ja hyvän olon vuoksi. Ja että ruoka on kehon polttoainetta, ei tunnemässyä tai muuta. Musta vain tuli tuon blogin fani niin järkyttävän nopeasti, ettei rajaa, ja tahtoisin päättää, että musta tulee samanlainen. Mutta enkö mä vaan uskalla? Miksi mä jarruttelen? Haluaisin nähdä itseni terveellisiä elämäntapoja noudattavana ja siten terveenä ihmisenä. Sellaisena, joka haukkaa välipalaksi omenan ja taputtelee sen syötyään pyykkilautavatsaansa. Sellainen tahtoisin olla, ja haluaisin päättää, että sellaiseksi tulen, mutta tuntuu, että olen luvannut sen itselleni niin monta kertaa aikaisemminkin, etten voi luottaa enää omaan sanaani.
Mutta ehkä mä yritän, mun elämä ja mun kroppa. Ja mä tahdon elää terveänä, iloisena ja aktiivisena.
Tästä lähtee mun elämänmuutos, eikä se saa mennä syteen tai saveen!
Tästä lähtien mun tärkein ohjenuora on, että "ruoka on kehon polttoaine". Se tiivistää mun päässä kaikki ajatukset ruoasta ja sen terveellisyydestä.
